kalliolla

Viime postauksessa pyysin ideoita lukijoilta, et minkälaisia tekstejä haluaisitte lukea. Siellä ehdotettiin että kirjoittaisin joskus säetekstin ja aiheena voisi olla esim luonto. No täähän oli siis ihana idea joten minähän tartuin tähän heti, tässä siis lyhyt säeteksti ja öö en nyt tiiä kuinka luontoaiheinen tai säetekstimäinen tää on mutta yrittää olla kumpaakin :D tää kertoo kuusta ja auringosta ja surusta, en oo ite kauheen tyytyväinen mutta kertokaa mielipiteitä<3

kuva:minä

☀

joku istuu sykkyrässä

kalliolla jolta näkee auringonlaskun

nyt aurinko on jo laskenut

on vain hämärää ja taivaalla pieni

häiväys punaista, auringon jälkeensä jättämä

kallio ei murru minkään alle

se kestää myrskyt ja kyyneleetkin

ne kyyneleet joita joku itkee

sykkyrässä edelleen, pää polvissa,

suojassa katseilta

aurinko ei enää ole lohduttamassa

se painui alas hetki sitten

sen hehku polttaa tai lämmittää

riippuen siitä kuinka paljon itsestään

auringolle antaa

aurinko saattaa polttaa surun pois

mutta lämpö on armoton

kuu nousee hiljaa taivaan laidalta

se näkee pienen ihmisen, kalliolla

itkemässä surujaan pois

kuu on nähnyt kaiken sen mikä

piiloutuu päivänvalolta

sen mitä hävetään ja mitä pelätään

sen mitä surraan

kuu näkee myös hänet

kun hän kohottaa katseen hän

hymyilee kuulle kuin vanhalle ystävälle

kuu lohduttaa hiljaa, 

lempeästi

tarjoten valonsa sylin

hehkuvan

koko yön kuu istuu hänen vierellään

ei puhu, hehkuu vaan

kun aurinko heräilee

ja säteet piirtävät 

sen surullisen selkään

sydämiä

silloin kuu nousee, tervehtii 

aurinkoa, sisartaan

kuu tietää, 

sydämen on aika lämmetä

aurinko hiipii säteidensä kanssa

kuivaamaan hänen kyyneleensä

lämmittämään kallion

aamuaurinko ei polta, 

hitaasti surullinen saa nousta

ja olla hetken vähän ehjempi.

☀