runoja, ja hei taas!

 Heiiiii!

Eihän siihen menny kuin vuosi, että palaan takas tän blogin pariin :´D 

Syynä ei todellakaan ole ollut se, etten olisi kirjoittanut, oon siis kirjoittanut useampaakin pidempää tekstiä ja kasan sellaisia lyhyitä runoja yms, mutta ei ne oo sitten tuntunut sellaisilta, jotia haluaisin julkaista. Syynä tälle tauolle on tosiaan vain kiireinen kasiluokka ja se, että tekstien julkaiseminen ei ole kauheasti innostanut. Varsinkaan, kun mun blogilla on ihan muutama lukija, ei oo tuntunut erityisen korkealta mun tärkeysjärjestyksessä, että postaisin blogiin yhtään mitään, ja kun tauko pitenee ja pitenee niin lopulta blogi alkaa vähän unohtua :,) 

nyt innostuin taas tänne kirjoittamaan, ja oikeastaan kiitos siitä kuuluu cherry-nimiselle kommentoijalle, jolta sain ensimmäisen kommentin hyvin pitkään aikaan, eli kiitos sulle, että muistutit tän blogin olemassaolosta :D

Miten teillä on kevät alkanut? Mulla tosi kivasti,  koska rakastan kevättä ihan koko sydämestäni, ja tää valon lisääntyminen ja koulun lopun lähestyminen inspiroi mua tosi paljon :) Yhtäkkiä on taas energiaa tehä asioita. Tiedän, että osalla kevät aiheuttaa just päinvastaisen kokemuksen, että se valo väsyttää eikä energisoi, mut mulle tulee vaan tosi kiva olo tästä kevään tulosta :) No joo, pidemmittä puheitta: tänään, jos luit otsikon, niin arvaatkin varmaan, että runoja!  Arvostan tosi paljon kaikeka palautetta, myös kriittistä sellaista, joten kerro ihmeessä, mitä pidit :)

kuva: pinterest

☆

ehkä oon vain haavelintu hullu

yömustaan veteen sukellan

ja ootan

ootan jotakin

tai jotakuta

joka vetää mut ylös

olen kevään ensimmäinen leskenlehti

heti valon taittuessa kasvojani päin

olen yhtäkkiä elossa

enää en ui vedessä yömustassa

vaikka edelleen olenkin haavelintu

haaveilen kevätlämmöistä

viileästä tuulesta ja muistoista, 

jotka kevättuuli tuo minulle takaisin

kylmän talven ja unohduksen jälkeen

muistan jälleen

että olen haavelintu, tosiaan

☆

huone on pölyinen ja hiljaa

ulkona tapahtuu kevät

valo osuu ikkunaan

häikäisee

valo paljastaa tämän pölyn,

muistuttaa talvesta

siitä, että juuri todella oli talvi

kylmä ja ristiriitainen

katupöly, ulkona kun kävelen

se menee silmiin, ne vuotavat

alkukevät, viileä ja kolkko

mutta silti jotenkin toiveikas

se lupaa minulle,

että pian lämpenen ihan kokonaan

sydänjuuriani myöten lämpenen

kevät pitää lupauksensa

☆

minä puhun kuvastukselle

se vilkuttaa mulle veden alta

vilkutan takaisin.

kuvastus kertoo, ettei pelättävää

anna vain olla

kuvastus antaa mun hengähtää

saan vain istua siinä, ja katsoa sen kauniita kasvoja

voin melkein koskettaa niitä

mutta pinta on jäinen, viileä

se on sileä ja liian

täydellinen ollakseen ihminen

sehän on vain kuvastus

nykyään en voi itselleni mitään

istuudun pinnan vierelle kuin kirottuna

kuvastus lumoaa

se sanoo että

tulethan taas huomenna?

ja niin minä teen

joka päivä istun kuvastuksen viereen

joka päivä olen kauempana

joudun vain katsoa

kuvastuksen rumia kasvoja

sehän on vain kuvastus

ja liian itseni näköinen.

☆

istun aloillani

en sano mitään

sinä sanoit paljonkin

särjit peilejä, särjit muistoja

huusit kuin olisit siihen luotu

huudat, särjet, tuhoat

se sopii sulle liiankin hyvin

mietin, miten en huomannut

ehkä katsoin läpi sormien

mutta särkynyttä peiliä en voi katsoa läpi sormien

sillä käteen tulee silloin haava

peili pakottaa näkemään totuuden

☆

pikkulapsi,

se leikkii pihalla

muistuttaa liiaksi minua

sitä kun olin itse pieni

lapsi on yksin

leikkii ihan itsekseen 

se on keiju

minäkin osasin olla keiju joskus

enää en tiedä osaanko

vaikka haluan

...

iso tyttö

se istuu penkillä

näyttää pelottavalta

liian iso, ei osaa leikkiä

tyttö on yksin

se on ajatuksissa

miettii isojen tyttöjen juttuja, niin mulle usein sanotaan

minunkin pitäisi osata joskus

olla iso tyttö

en tiedä haluanko

☆