kävelyllä

Hei vaan,

ja tervetuloa uuteen runopostaukseen! tää runo on vähän erilainen kuin mun runot yleensä, kertokaa mitä pidätte tai mistä ette pitäneet :) en oo yhtään varma et pidänkö tästä ite, joten jos tää poistuu tästä blogista niin älkää ihmetelkö :D

Viereinen talo on pitkään ollut tyhjillään

puutarhassakaan ei kasva mitään

Betoniseinät peittävä villiviini vaan

saa värit päivänlaskun aikaan

hehkumaan.

Kuljen ohi, askeleitani seuraan

ikkunoiden raoista tuuli saa ilman huutamaan

Olen kulkenut kaipuu rinnallani pitkään

en aio pysähtyä nytkään

Kalana meressä uisin jos osaisin

lipuisin suolaveden syliin

mutta olen tässä, 

vihoineni, katkeruuksineni, kaikkineni,

ja kuljen rautatiensiltaa eteenpäin

Ylitse vuotaa pian tämäkin hetki

yli äyräidensä, vesi valuu hukkaan

Kyynelnestepisarani kaikkensa antaneina

hetki valuu pois

niin vain

Kaipuu on kanssani tämänkin hetken

se odottaa seuraavaa junaa

En tiedä mitä teen, kun se lähtee

tulen varmaan kaipaamaan sen seuraa

Vieläkään ei ole myöhäistä kääntyä

vielä tämänkään risteyksen jälkeen

Mutta en käänny, en ole kääntynyt koskaan

kuljen kun en tiedä muutakaan

Vesilammikkojen ja rännien rummutus

kantautuu korviin huminankin yli

on pakko tanssia, rytmi on tarttuva

tanssin, vaikka tahtoisin kaatua

Miksi edelleen kuljen eteenpäin

kun en vieläkään tiedä suuntaa

miksen istu alas puiston laidalle,

lue kämmenviivojeni karttaa?

Askeleeni kulkevat omia reittejään

kaipuuni niitä kai ohjaa

En tiedä minne menen, ennen kuin kosketan pohjaa

merenpohjaa, kohti merenpohjaa, kaipuu ohjaa

Meri on kaunis

lempeänä se säihkyy

ja vie laivat maailmojen taa

Mikä odottaa minua 

suola-aaltojen takana

kaipuuta, kaipuuta on kai sen takana

Olen vihannut pitkään kai tajuamatta miksi

Olen kantanut kaunoja kangaskassissani

olen kaivannut kaikkea,

toisia maailmoja,

merta, sen kaloja, 

taivasta

Säikeet tämän runon

on kaipuu kai kutonut

kutonut kengännauhoistani

mustelmilla jalkani

rikkinäiset kenkäni

edelleen jatkan kulkuani

kohti suolaisen veden

välkkyvää aavaa

kohti kalojen sinistä taivasta

Kasvukivut, mustelmat ja kaipuu

ovat kalleimpia aarteita

ja painavimpia rojuja

en ole raaskinut heittää niitä pois

Nyt, merenrannalla

istun laiturin nokassa

kuulen kalojen laulua,

aaltojen pauhua

Kaukainen maailma

on kai liian kaukana

ja on mulla ihan hyvä myös näin

Tässä laiturin nokassa

taidan viimeinkin tajuta,

on kaipuu vain kevyt murunen taskussa

kasvukipuni kaukana

mustelmat kevyinä iholla

Painavat hetkeni

meren aaltojen pauhussa

tuntuvat kevyiltä katsoa

ehkä olen kulkenut 

liian pitkään

katsomatta

eteeni 

☆