Tuulikello

Heippa vaaannnnn :) Tervetuloa uuteen postaukseen, tälläkertaa aiheena on mikäpä muukaan kuin kevät :D Tää tuulikellosta ja säätiloista ja vuodenajoista kertova teksti on lojunut mun puhelimen muistiinpanoissa jonkin aikaa, sanokaa mielipiteitä <3

Mulle kuuluu tällä hetkellä hyvää :) Kouluväsymystä on ilmassa koska joka viikko on vähintään kaks isoo koetta ja valtakunnallisii yms, mut onneks nyt on jo toukokuu eli ollaan loppusuoralla :3

kuva:mä

marraskuu 19

6.14

Sadetta. Maailma on paisunut eri kokoiseksi ilmankosteuden vaikutuksesta. Ympärillä on vesilammikoita, ja rännistä valuu vettä viemäriin.

Tuulikello on paikallaan, sillä maailma ja ilmavirtaukset ovat pysähdyksissä. On vain sateen ääntä, kun pisarat valuvat alas taivaasta hitaasti, kohtalonsa hyväksyneinä.

marraskuu 26

18.43

Pilviä. Harmaat kumpupilvet roikkuvat maailman yllä. Ilma on edelleen kostea, mutta vähenemään päin. Aurinko ei näy pilvien takaa. Tuulikello ei soi vieläkään, on tyyntä. Maailma osaa kyllä olla pysähdyksissä juuri silloin kun sen haluaisi liikkuvan. Pilvet muodostavat muurin taivaalle, läpäisemättömän sellaisen. Kukaan ei pääse ulos planeetalta, kukaan ei pääse sisään.

Joulukuu 2

8.50

Tuulikello soi. Sen väreilevä ääni kulkee läpi maailman ja kimpoaa sen seinistä takaisin keskipisteeseen. Tuulet ovat jäisiä, armottomiakin. Ne tuovat mukanaan jääkiteitä ja lunta, kauneutta jolla on karu kääntöpuoli. Tuulet ovat kuivia ja kylmiä. Ihmiset juoksevat suojaan koteihinsa, kun eivät uskalla kohdata tuulia. Sisältä on mukava katsella myräkkää, kun se ei valtaa sydäntä. Täytyy varoa, että ovi pysyy kiinni.

Joulukuu 28

5.14

Pimeyttä. Valo on jo hetken ollut harvinainen ilmiö. Ulkona paksut lumikerrokset peittävät maata, kuka edes muistaa miltä hiekka näytti? Tavallaan on aika mukavaa olla unohduksessa. Muistot ovat kaivautuneet syvälle mielen taakse, hiekkarannalle josta ne eivät lennä takaisin ennen kevättuulia. Nyt mailma on pysähtynyt ja karu. Totuus syöksyy päin kasvoja ja saa jääkiteitä aikaan. Tuulikello ei soi, väreilee vain. Pimeä aamu voi olla lohduton, mutta se myös vaivuttaa takaisin lempeään talviuneen. Ei kaiken elämässä tarvitse lohduttaa meitä. 

Tammikuu 7

11.34

Valoa. Tähän aikaan aurinko astuu esiin piilostaan, pilviesiripun takaa. Aurinko hymyilee, muttei jää pitkäksi aikaa. Sitä pelottaa, koska joku katsoo yleisöstä kohmeisin silmin. Talvi. Talvi ei vihaa aurinkoa, mutta se ei tahdo sulaa. Talven mielestä aurinko on kauneinta ja pelottavinta maailmassa. Siksi se tekee maailmasta valkoisen, hohtavan peilin. Näin talven ei tarvitse katsoa aurinkoa silmiin. Tuulikello on jäätynyt paikoilleen.

Tammikuu 25

13.31

Tuulikello soi. Kylmä tuuli tulee esiin vuorten ja metsien esirippujen takaa. Tuuli muodostaa lunta jäiseksi tanssiksi, jota ihmiset jäävät lumottuina katsomaan, vaikka palelevat. Talvi toivoo, että aurinkokin katsoisi. Silloin jääkiteet kimaltaisivat ja esitys olisi täydellinen. Aurinko ei kuitenkaan uskaltaudu esiin. Ei vielä. On vielä liian aikaista...

Helmikuu 14

8.47

Lumisadetta. Viimeiset viikot maailma on ollut pysähdyksissä, taivas on ollut täynnä pilviä ja harmaata painostusta. Nyt lumisade valtaa taivaankannen ja saa kinokset entistä korkeammiksi. Lumisateesta lumoutuneet ihmiset käyvät maahan makaamaan ja pyydystävät kielellään lumisia tähtiä. Ihmiset tulevat lohdutetuiksi. Lumi soittaa hiljaista musiikkia tuulikellolla, joka väreilee vain silloin tällöin.

Helmikuu 27

23.26

On yö. Tähdet loistavat kirkkaampana kuin pitkään aikaan. Ne juttelevat ja nauravat. Maailma pyörii ja tähdet katsovat sen menoa. On talviyö ja pakkanen puristaa taloja ja puita tiukassa halauksessa. Jos joku uskaltautuisi pehmeiden peittojensa alta aukaisemaan ikkunan, hän kuulisi tähtien tiukuääntä, kun ne nauravat yötaivaalla. Mutta kukaan ei uskalla. Ulkona on pimeää, ja tuulikello on paikoillaan.

Maaliskuu 6

11.07

Sataa. Kadut jäätyvät petollisiksi ja ihmiset kulkevat katsoen kenkiään, etteivät kompastu. Sade on ankaraa ja jäistä, ja lumi muuttuu sohjoksi. On kevään ensimmäisten päivien harmaa ja ruma vaihe. Ilmavirtaukset odottavat kärsivällisinä, että kevät saapuisi. Sadepisarat jäätyvät kesken lentonsa ja osuvat maahan jääpuikkoina. Pikkuhiljaa pilvet kuitenkin väistyvät. Taustalla tuulikello värisee, ei soi, mutta enteilee kevättuulta kuitenkin.

Maaliskuu 18

17.34

Tuulikello soi. Sen väreilevä ääni on vielä varovainen, tuulet heiluttavat sitä hiljaa ja saavat aikaan vain himmeitä helähdyksiä. Taivaalle on kivunnut himmeä aurinko. Talvi muistuttaa edelleen olemassaolostaan teiden varsilla ja talojen katoilla, mutta kadulla näkyy myös pieni pala asfalttia. Tuulikellon ääni houkuttelee ihmisiä kuistille, mutta ei sen kauemmaksi.

Huhtikuu 12

7.09

Aurinkoa. Taivas on siniharmaa, pilvet ovat maalanneet sen pintaan läiskiä. Maassa lumikinokset sulavat, tippuvat katoilta räystäitä pitkin pisara kerrallaan. Maassa on vettä ja ihmisten kengät kastuvat. Ihmisetkin sulavat. He nostavat katseensa silmiään siristellen kohti aurinkoa, ja heistä tuntuu kuin hekin kykenisivät fotosynteesiin. Pihamaat ovat vielä harmaita, mitään ei kasva vielä. Kevät on odotuksen aikaa. Tuulikello odottaa myös.

Huhtikuu 24

2.08

Takatalvi. Pettymys loistaa taivaalla kuun kasvoilta. Talvi on saapunut vielä kerran jättämään hyvästinsä. Lumikerros on ohut, mutta tuuli on jäätävä. Tuulikello soi rajusti, ei kauniisti. Se heittelehtii talven hyvästellessä maailman. Tähdet ja kuu supisevat surullisina, ne tietävät, mikä pettymys tämä on auringolle. Aamulla ihmiset ja aurinko nousevat sängyistään ja huomaavat kevätkukkien olevan poissa. Talvi ei luovuta. Ei ihan vielä.

Toukokuu 3

9.03

Tuulikello soi. Tuuli on riemuissaan. Lämpölaajenemisen vaikutuksesta meret ja mantereet laajenevat. On kevät. Se lämmittää tuulen viileäksi, ei enää jäiseksi. Auringon säteet kurkottavat sormillaan multaan ja vetävät uusia versoja. Tuulikellon helähdykset kaikuvat pihallle ja kadulle ja maailman ääriin. Ihmiset uskaltautuvat ulos kuullessaan kevättuulen soiton. Jokainen tuntee veden tippuvan sydämestään, kun se sulaa.