Pikkulumin kirjoitelma

 
 Hei vain :)

Tää viikko on ollu aika kiireinen, mutta halusin silti postata jotain vaikka en ehdi saada mitään uutta kirjoitusprojektia tai runopostausta valmiiks.

Siksi aattelin, että julkaisen tälläsen kirjoitelman, jonka löysin joku aika sitten mun lipastonlaatikosta. Oon kirjoittanut tän ehkä nelosluokkalaisena. Musta tätä oli aika hauska lukea, joten ehkä tekin saatte viihdettä :D 

:DD

Hei. Minun nimeni on Mirja Murkkula. Kyllä vain, olen muurahainen. Niin, minä tiedän mitä ajattelet. Muurahainen! Muurahaisten elämä on tylsää! Lopeta siihen paikkaan. Muurahaisten elämä EI OLE TYLSÄÄ! Älä enää koskaan ajattele niin.

Olin tekemässä tavallista työtäpäivääni muurahaisten postinjakajana. Tiputettuani taas yhden kirjeen postilaatikkoon, kuulin takaani huudon. Käännyin katsomaan, ja minun luokseni kipitti muurahainen. Ei kuitenkaan mikä tahansa muurahainen, vaan sellainen ärsyttävä täti, joka tulee juttelemaan kanssani päivän säästä joka ikinen päivä, vaikka pesän sisällä sää on aina samanlainen. Aloin äkkiä kaivaa laukusta uutta kirjettä, mieluiten sellaista, joka pitäisi toimittaa toiselle puolelle kaupunkia. Mutta tietenkin, tietenkin, valitsin juuri sen, jonka oli osoitettu Ärsyttävälle tädille, joka puhuu päivän säästä. Tietenkin. Muuten olisin vain sullonut sen takaisin laukkuuni, mutta posteljoonien sääntöihin kuului, etttä kaikki kirjeet toimitettiin vastaanottajalle heti. Siispä minä huokaisin ja sanoin: -Hei! Minulla on sinulle osoitettu kirje täällä! 
Täti tuli lähemmäksi ja hymyili sanoessaan: -Aivan, siksi minä tänne tulinkin. Tiesin, että olisit jossain täällä.                                                                                               
-No totta kai sinä tiesit… minä ajattelin. Annoin hänelle kirjeen ja hän kiitti.
Sitten hän sanoi: - Mutta se ei ole ainut syy. Minä tulin myös- Älä puhu päivän säästä, älä puhu päivän säästä, ajattelin mielessäni.                                                         

-puhumaan kanssasi eräästä tärkeästä asiasta, josta kuulin.                            

Hämmästyin, ja sanoin: -Vai niin. Mikä asiasi mahtaa olla?                                       

Täti vastasi: -No kuulehan, minä satuin kuulemaan että pesämme postiyhdistys, johon kuuluvat kaikki pesän postikonttorit, on aloittanut YT-neuvottelut. Ajattelin vain, että mikäli menetät työsi, olet lämpimästi tervetullut Päivän Säästä Puhumis- yhdistyksen jäseneksi. No ei minulla muuta, näkemiin!   

Sitten hän kipitti pois ja jätti minut seisomaan hölmistyneenä kadulle. En yleensä luottanut ärsyttävien tätien puheisiin, mutta tällä kertaa vaikutti, että hän oli tosissaan. Sysäsin ajatuksen mielestäni. Minulla oli vielä postia jaettavana ja työpäivän jälkeen olisi aikaa murehtia.

Olin vihdoinkin kotona. Ripustin laukkuni naulakkoon ja riensin keittiöön. Minun keittiöni on erittäin hyvä keittiö. Siellä on kaikki tarpeet herkullisen ruuan valmistamiseen. Siellä on pieni hylly, jonka päällä pidän havunneulasia, vadelmanpalasia, ohrasta tehtyjä kaurahiutaleita, voikukanlehtisalaattia ja kaksi pussillista siitepölysokeria. Kivipöydän päällä minä säilytän pesän ulkopuolelta löytyneitä punaisia jättilautasia, joiden pohjassa lukee Coca Cola. Minulla on myös todella hyvä puuhella, joka ei toimi.
Rakastan gourmet- ruuan tekemistä. Haaveilen omasta ravintolasta, mutta minulla, kuten useimmilla muurahaisilla, ei ole varaa tilojen hankkimiseen, eikä muurahaisilla edes ole yhtäkään kunnon ravintolaa. Paras ravintola jonka muurahaiset tietävät on R-kioski, jossa myydään lähinnä kylmiä korvapuusteja ja kitkerää kaakaota.
Joka tapauksessa, kotona minä teen aina loistavaa ruokaa. Herkullista heinäsapagettia, höyryävän kuumaa suklaakaakaota ja voikukanlehtisalaattia. Yleensä kutsun ystäväni Kirsi Koppakuoriaisen syömään. Hän rakastaa heinäbolognesea. Nyt aloin valmistamaan vadelmahyytelöä. Kun olin laittanut hyytelön uuniin, (näin muurahaiset valmistavat vadelmahyytelöä), menin olohuoneeseen, istahdin sohvalle ja laitoin radion päälle. Radion uutistenlukija alkoi puhua:
-Uutisista hyvää iltaa. Aluksi meitä on pyydetty ilmoittamaan, että Rouva Mirrisen lemmikki Miuku on taas kadonnut. Nyt kuulette sen tuntomerkit. Miuku on raidallinen tyttökirppu, jolla on kaulassaan punainen kaulapanta. Mikäli löydätte kyseisen kirpun, ilmoittakaa siitä Rouva Mirriselle. Sitten eteenpäin. Posti ilmoittaa huomenna tämänpäiväisten YT- neuvottelujen lopputuloksen. Nämä neuvottelut eivät olleet monellekaan yllätys, koska todella monet muurahaiset ovat aavistelleet neuvotteluja jo kaksi kuukautta sitten. Sitten viimeinen uutinen. Muurahaispesämme porttien läheltä on tehty tänään monta kummallista havaintoa. Kello viiden ja kello yhdeksän välillä tänä iltana moni on tullut ilmoittamaan, että he olivat nähneet porttien ulkopuolella hiipivän omituisen, ikään kuin valkoisen lakanan, jonka helmat olivat laahanneet maata. Havaintoja tästä oudosta ilmiöstä saatiin tänä iltana yli kolmekymmentä. Viranomaiset aloittavat tutkimukset huomenaamuna, mutta ennen sitä joudumme vain arvailemaan, mikä tuo olento saattaisi olla. Onko se vain iso pila halloweenin kunniaksi, ovatko silminnäkijät nähneet vain tuulessa lentävän kangaspalan, vai uhkaako pesää oikeasti isompikin vaara? Ilmoitamme radiossa heti kun saamme lisätietoja. Uutisista hyvää illanjatkoa.
Suljin radion. Päässäni pyörivät juuri samat kysymykset, jotka uutistenlukija oli juuri kysynyt radiossa. Uhkasiko pesää jokin outo, uusi olento? Kaksi muuta vaihtoehtoa vaikuttivat epätodennäköisiltä, mutta kolmas vaihtoehto oli liian kamala, että olisin halunnut uskoa sitä. Havahduin mietteistäni, kun ovikello soi. Riensin avaamaan, ja oven takana seisoi paras ystäväni, Kirsi Koppakuoriainen. Kirsi oli pukeutunut omituisesti verrattuna hänen normaaleihin värikkäisiin vaatteisiinsa. Hänellä oli musta kaulahuivi, tummanharmaa pipo ja musta koppakuoriaisviitta peittämässä hänen kiiltäviä siiipiään. Hän kysyi yksitoikkoisesti: -Lähdetäänkö kummitusjahtiin?

Kirsi oli kummallinen ystävä. Häneltä ei kannattanut kysyä mitään, ei varsinkaan sellaisissa tilanteissa, jolloin hän esimerkiksi kysyi sinua kummitusjahtiin kanssaan. Siinä minä nyt olin, pukeutunut kaikista tummimpiin vaatteisiini, kävelemässä koppakuoriaisystäväni kanssa kauemmas minun kotini lämpimästä turvasta, vadelmahyytelö kainalossani. (Vadelmahyytelö oli Kirsin mukaan paras kummitussyötti.)
Vähän ajan päästä tulimme porteille. Otin kiinni Kirsistä ja hän lennätti koppakuoriaisen siivillään meidät lukitun portin yli. Ulkopuolella ei näkynyt kummitusta, mutta Kirsi ehdotti, että jättäisimme syötin portin eteen ja menisimme voikukanlehtimetsän suojiin odottamaan, että se tulisi uudelleen. Niinpä me istahdimme voikukanlehtien siimekseen ja katsoimme portteja päin, jos jotain odottamatonta tapahtuisi. Minä aloin kyllästyä jo ensimmäisen vartin jälkeen, mutta me vain jatkoimme ja jatkoimme, minä haukottelin mahdollisimman hiljaa, meinasin nuokahtaa pari kertaa, kunnes! Ai, ei se ollutkaan mitään, vain lintuaura taivaalla.
Kului varmasti ainakin tunti, kun yhtäkkiä minä säpsähdin hereille puoliunestani. Puiden takaa leijui porttien eteen valkoinen lakana, joka laahasi maata. Se ei ollut mikään tuulen riepottelema kangaspala, mutta se ei kyllä ollut mikään halloweenasukaan. Se lähestyi portteja ja näytti huomaavan nyt jo jäähtyneen vadelmahyytelön. Se alkoi kurottaa sitä kohti, oli juuri ottamaisillaan sen… Kirsi huudahti: -HA-HAA! ENKÖS MINÄ SANONUT? JÄIT KIINNI SINÄ TYPERÄ HAAMU, VADELMAHYTELÖN ANSIOSTA!
Haamu näytti säikähtävän pahanpäiväisesti, kun Kirsi juoksi sen luokse minut kannoillaan. Haamu liukastui hyytelöön ja lensi nurin maahan. Minä ja Kirsi juoksimme sen luokse, ja Kirsi katsoi minua kysyvästi. Minä nyökkäsin. Kirsi heilautti lakanan sivuun, ja lakanan alta paljastui… muurahainen. Ei itse asiassa mikä tahansa muurahainen, vaan Yrmy Yrmylinen. Yrmy oli toisen pesän muurahainen, ja ärsyttävin henkilö koko maailmassa. Hänen työpäiväänsä kuului yksinkertaisesti se, että hän pyöri kaupungilla virnistelemässä ohikulijoille ja ärsytti heitä. Joka tapauksessa, näytti siltä että Yrmy oli koettanut päästä pesän sisälle yöaikaan. Päivisin toisten pesien muurahaisten oli lupa tulla pesän sisälle, mutta heidän piti suorittaa porteilla rajatarkastus. Ilmeisesti Yrmy ei ollut halunnut mennä rajatarkastukseen, joten hän oli sitten pukeutunut lakanaan ja yrittänyt päästä porttien lävitse. 
Kirsin kova huuto oli herättänyt muurien takana olevan naapuruston ja Yrmy vaikutti HYVIN nolostuneelta, kun porttien sisäpuolella väki alkoi vuotaa katsomaan. Pian poliisit saapuivat ja saatuaan portin takana odottavan väen järjestykseen, he juoksivat katsomaan tilannetta. Minut ja Kirsi ohjattiin kauemmaksi ja kuisuuudelta tuntuneen ajan jälkeen yksi poliiseista tuli luoksemme.                                                                                                  

Hän sanoi: -No niin. Olemme nyt selvittäneet asian ja minun kollegani huolehtivat Herra Yrmyläisestä. Minä kuitenkin kuulin, että te olitte ne jotka saivat hänet alun perin kiinni. Pitääkö paikkansa?                                                                                                                   

Ennen kuin ehdin avata suutani, Kirsi vastasi: -Niin, minun ideani oli lähteä ylipäätään jahtaamaan niin sanottua “kummitusta”, mutta se että saimme hänet kiinni, oli kokonaan Mirjan tekemän loistavan vadelmahyytelön ansiota.                                                        

Poliisi vastasi: -Selvä sitten, jos asia kerran on noin, niin te kummatkin ansaitsette palkkion tekemästänne työstä pesän hyväksi. Mitä te tahtoisitte?                                                  

Sanoin ujosti: -No, en minä oikeastaan kaipaa mitään.                                                            

Kirsi pyöritteli silmiään minulle ja napautti rohkaisevasti etujalkaani. Rohkaistuin ja sanoin: Tai siis...haaveeni on aina ollut perustaa oma ravintola, mutta ei ole paikkaa minne sellainen perustaa, joten…                                                                                                                        

Poliisin ilme kirkastui ja hän sanoi: -No mutta, loistavaa! Minun mummoni omistaa neulomisyrityksen, ja hän on ollut aikeissa muuttaa vanhoista tiloista jo pitkään. Te saatte tilat varmasti käyttöönne!

Ja seuraavana päivänä kun minut erotettiin posteljoonin virastani, minua ei edes haitannut, sillä sain oman ravintolani.

No niin. Enkös minä nyt ole todistanut, että muurahaisten elämä on varsin kiinnostavaa. Älä enää koskaan väitä toisin. Äläkä myöskään koskaan aliarvioi vadelmahyytelön voimaa.